Kuskimme oli nuori ja kaasujalka herkässä. Karmein kuski Thaimaan reissulla, joissain ohitustilanteessa vaan oli pakko kääntää pää sivulle tai sulkea silmät.
Ehdimme satamaan ajoissa, noin 50 henkeä vetävä moottorivene lähti vartin kuluttua satamaan pääsystämme. Thaimaassa joka kerta laivaan nousut ja purkautumiset saadaan kaaokseksi ja niin nytkin. Jaettiin oransseja ja punaisia kortteja, sitten huudellaan orange, orange, ja kerättiin matkatavaroista oranssi kasa ja punaisten kasa. Sitten koottiin ihmiset ryhmiin väreittäin ja aletaan huutamaan porukkaa numerojärjestyksessä laivaan.
Lähdettiin matkaan hieman myöhässä, kuten aina Thaimaassa. 20 kilmometrin päässä satamasta oli jo ensimmäinen pysäkki, Tarutaon kansallispuiston pääsaari. Valtavan suuri, luonnontilainen saari. Yksi kauneimmista näkemistäni saarista, suosittelen yöpymään siellä. Saarella on muutama majoituspaikka sekä telttamajoitusta luonnonpuiston päärakennuksen yhteydessä.
Siitä jatkoimme matkaa eteenpäin, pysähdyimme pienelle Ko Khaille, asumattomalle luonnonpuistosaarelle. Pidimme siinä vartin tauon ja jatkoimme matkaa. Veneessä oli perässä 3 kpl 225 heppaista moottoria, joista vain yksi käynnistyi. Pääsimme vain hieman eteenpäin, pois saaren edustalta. Kuski ja apupojat roplasivat moottoreita reilun 5 minuuttia ja kaksi moottoria käynnistyi. Hetken päästä moottorit hyytyivät taas.
Tauko, Ko Khain autiosaari |
Lipellä kaikki matkustajat jätetään saaren edustalla kelluvaan laituriin. Laiturilla maksetaan 20 bahtin eli 0,5 euron luonnonsuojelumaksu. Sen jälkeen ostetaan pitkähäntävenelippu, sinne rannalle, minne olet menossa.
Ko Lipen vilkkain ranta Hat Pattaya |
Haukoimme molemmat henkeämme jo saapuessamme. Merivesi oli hienoimman väristä, jota olimme nähneet. Myös hiekka oli valkoisinta reissullamme. Vesi oli kirkkainta, vedessä seisoessa näkee selvästi pohjan kalat vielä rinnan korkuisesta vedestä.
Kotiranta ja valkoinen hiekkaniemi, taustalla Tarutaon kansallispuiston asumaton saari Ko Adang |
Meri vilkkuu bungalowien valista terassiltamme |
Pattaya Beach ja rantabaareja |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti