Otimme Chiang Maista ensin yöjunan Bangkokiin. Kilometrejä on noin 700 ja matka-aika 12-15 tuntia. Jäimme Paista tullessamme Chiang Main juna-asemalla pois ja kävimme ostamassa liput samantien etelään. Saimme onneksi jo seuraavalle päivälle. Otimme kakkosluokkaan ilmastoituun vaunuun petipaikat, hinta oli noin 770 bahtia per henkilö eli vajaa 20 euroa.
 |
| Juna Chiang Mai - Bangkok |
Juna lähti Chiang Maista kello 17 ja sen oli tarkoitus olla perillä Bangkokissa hieman ennen seitsemää seuraavana aamuna. Juna on alkumatkasta ensin tavallinen, ruokaa ja pikkusyötävää tarjoillaan istumapaikoille loosseihin. Kahdeksan jälkeen junahenkilökunta alkoi availemaan petejä, loossit muuntuivat nyt kerrossängyiksi.
 |
| Junaloossit muuntuvat kerrossangyiksi |
Suosittelen yöjunia, niissä saa jopa nukuttua. Yläpedit ovat aavistuksen kapeampia, alapedit leveämpiä ja niissä on ikkuna. Länkkäreiden ehkä kannattaa ottaa alapedit, mutta kyllä sinne yläpetiinkin mahtuu. Molempien kerrosten eteen vedetään oma verho. Siellä voi kaikessa rauhassa lukea tai kuunnella musiikkia, valot ovat vaunussa koko yön päällä.
Juna saapui Bangkokiin reilu pari tuntia myöhässä, aamuyhdeksän jälkeen. Jäimme päärautatieasemalle aamukahville, jonka jälkeen suuntasimme muutama sata metriä asemalta majoittumaan Train Inn -nimiseen majapaikkan. Suosittelen, 5 minsaa kävellen asemalta. Meillä oli tarkoitus jatkaa aamujunalla kohti Kambodzan rajaa.
Aamujuna lähti jo 5.55 kohti rajaa. Siihen myytiin lippuja vain ennen lähtöä, ei siis etukäteen, joten heräsimme jo neljän jälkeen aamutoimille. Lippu maksoi vain 48 bahtia eli reilun euron kolmannen luokan vaunussa. Juna oli ääriään myöten täynnä paikallisia sekä muutamia reppureissaajia. Matka kestää vajaa kuusi tuntia, juna pysähtyy joka ikisellä pikkuasemalla.
 |
| Bangkokin juna-asema |
Emme ottaneet bussia Bangkokista Kambodzaan, koska niissä on tosi paljon huijauksia ja säätöä. Netissä ja Lonely Planetissä on useita tarinoita näistä reissuista.
Rajanylitys itäisen Thaimaan Aranya Prathetista Kambodzan Poipetiin on vilkkain ylityspaikka, mutta myös karmein erilaisten huijausyritysten vuoksi. Mikäli aiot mennä maitse, tutustu ihmeessä etukäteen mahdollisiin huijauksiin.
Saavuttuamme hieman ennen puolta päivää Aranya Prathetin juna-asemalle, söimme ensin aseman viereisessä paikallisravintolassa parin euron paikallissapuskat. Tuk tuk -kuski odotti meitä sen aikaa ja heitti meidät kuusi kilometriä rajalle. Vähän ennen rajaa hän kääntyi erään talon takapihalle ja kaarsi jonkin sortin viisumitoimiston eteen, jonka sisällä näkyi parikymppisiä reppureissaajia. Toimistosta tuli nuori lipevän oloinen kaveri ja pyysi meitä sisälle. Olin lukenut huijauksesta netistä, joten emme nousseet kyydistä, sanoin tuk tuk -kuskille, että emme ole rajalla, vietkö sinne. Viisumimies yritti selittää, että tämä vie vain muutaman minuutin, mutta kieltäydyimme. Hän olisi todennäköisesti myynyt viisumeita ylihintaan, ties millä tekosyillä. Se me on tällä reissulla opittu, että moni myyjä valehtelee törkeästi päin naamaa saadakseen rahasi tai usein jotain olennaista jätetään kertomatta.
Onneksi tuk tuk -kuski lähti jatkamaan muutama sata metriä. Siinä oli selkeät, viralliset rajakyltit. Koko rajaseutu on kaaosta ja sekava, siellä saa olla tarkkana minne rakennukseen pitää mennä. Wikitravelistä löytyy hyvät ohjeet sekä jopa kartta rajanylityspaikasta. Eri rakennukset ovat muutaman sadan metrin päässä toisistaan.
Jonotimme parisenkymmentä minuuttia passijonossa ja saimme leimat Thaimaasta ulos. Kävelimme sillan yli Kambodzan puolelle kasinoalueelle, tässä kohtaa meitä lähestyi siististipukeutunut kauluspaitainen nuorimies. Hän kyseli mistä ollaan ja minne ollaan menossa. Heti varuillaolo käynnistyi. Hän ohjasi meitä viisumitoimistoon.
Kambodzan viisumitoimisto sijaitsee heti suuren portin oikealla puolella. Opasteita ei juuri ollut, joten onneksi olin katsonut rakennukset etukäteen netistä. Tarkastin vielä toimistossa puhelimeen tallennetusta kartasta, että ollaan oikeassa rakennuksessa. Trust no one, hyvä sääntö reissatessa. Pääsääntöisesti kaikki jutustelijat haluaa sun rahat.
Sisällä toimistossa oli luukku, josta haettiin Visa on Arrival -viisumia, eli rajalta anottavaa viisumia. Aulassa pyöri useampi virkapukuinen viisumivirkailija sekä pari reppureissaajaa.
Täytimme viisumihakemuksen, kaivoin 20 dollaria sekä yhden passikuvan hakemuksen liitteeksi. Jännitti kovasti, sillä kuva ei ollut oikean kokoinen ja muutenkin tässä kohtaa voi olla kaikennäköistä säätöä. Pian koppakakkipäinen virkailija pyysi tiukkaan sävyyn 100 bahtia. Ensireaktiona tyhmänä kysyin "mitä", kunnes tajusin sen olevan voitelurahaa. Mulla ei ollut pokkaa kieltäytyä, joten löin herralle kiltisti käteen setelin. Setä sanoi saman Petelle ja käski meidän mennä istumaan. Reilun minuutin päästä saimme passit takaisin 30 päivän viisumilla. Voitelurahasta olisi voinut kieltäytyä, mutta veikkaan että virkailijat olisivat odotuttaneet meitä.
Sitten kävelimme koko kasinoalueen läpi muutama sata metriä viralliselle rajanylityskopille. Kauluspaitainen mies taas jututti meitä lisää ja opasti, että heti tämän toimiston jälkeen on ilmainen bussikuljetus linja-autoasemalle. Siinä kohtaa valkeni, että mies on siis bussifirman myyjä, joka opastaa turisteja edustamansa firman luukulle. Olin lukenut myös tästä huijauksesta netistä. Kyselin lipun hintaa ja aikatauluja mieheltä. Meidän olisi pakko käyttää tätä firmaa.
Maahantulotoimistossa jonotettiin taas parisenkymmentä minuuttia maahantuloleimaa. Nyt ei vaadittu mitään lisämaksua.
Bussihuijaus toimii niin, että vain yksi firma ajaa busseja päivällä, kun turistit liikkuvat. Muut bussit menevät aamusta ja illasta. Huijarifirma on maksanut jollekin tai pelotellut muut toimijat pois. Kambodza on reissumme korruptoitunein maa. Bussiasema ei ole mikään oikea bussiasema, vaan turisteille tehty rahanvedätyspaikka. Sinne saa ilmaisen kuljetuksen 6 kilsan päähän, mutta sieltä ei enää pääse pois.
Normaalisti bussilippu Poipetistä Siem Reapiin maksaisi muilla firmoilla 4-5 dollaria, tämä bussifirma veloittaa 9 dollaria. Kun me tultiin aseman luukulle, firman myyntiedustaja yritti saada minua vaihtamaan Thaimaan bahteja Kambodzan rieleiksi, mutta kieltäydyin, sillä olin lukenut tästä huijauksesta netistä. He vaihtavat rahaa surkealla kurssilla, niin että siitä häviää parisenkymmentä prosenttia. Mies yritti selittää minulle, että rieleillä hinnat ovat kuulemma edullisempia, kuin dollareilla maksettaessa. Just just...
Heillä oli myynnissä 9 dollarilla bussilippu ja 10 dollarilla minivan-bussilippu. Minivan kuulemma lähtisi heti, iso bussi kuulemma parin tunnin päästä. Ostimme silti liput isoon bussiin ja ympärillämme pyörineet myyjät selkeästi suuttuivat, yksi selitti toiselle myyntimiehelle miten tyhmä turisti ei suostu maksamaan dollaria lisää. Naureskelin äijille, tämähän kuulosti vaan vedätykseltä saada lypsettyä lisädollareita tyhmiltä turisteilta. Suurin osa meidän ilmaisbussissa olleista meni tähän lankaan. Sanoimme myyjille, ettei meillä ole kiire ja he kertoivat meidän joutuvan odottamaan pitkään. Tosi pitkään.
Menimme penkille istumaan, kaivoin kirjan esiin ja vesipullon. Bussiterminaalissa oli ruokakojuja, rahanvaihtopiste ja bussilippujen myyntiluukku. Kaikki saman firman rahastusluukkuja.
 |
| Näyttää linja-autoasemalta, mutta on oudon tyhjä |
Reilun viiden minuutin päästä yksi myyntimiehistä tuli kertomaan, että juuri nyt lähtisi minivan-bussi, jos maksaisimme ekstradollarit. Kieltäydyimme, meillä oli aikaa odottaa. Mies meinasi silminnähden hermostua, joten päätin vähän provosoida. Kysyin miksei lipussamme ole lainkaan aikaa, jolloin bussi lähtee. Siitä miehen pinna paloi, hän tiuskaisi jotain epämääräistä etten ymmärrä miksi ja lähti menemään. Hihittelin itsekseni, ettei meiltä tipu lisädollareita.
 |
| Mihin aikaan se meidän bussi lähtikään? |
Meni vartti ja mies tuli tiuskaisemaan, että nyt meidän bussi on pihalla. Olimme odotelleet vain puolisen tuntia. Siellä oli iso 40-hengen bussi, jossa oli reilu kymmenen matkustajaa. Se lähti kohti Siem Reapiä tyhjillään. Koko bussijuttu oli siis ihan huijausta, tyypit yrittää vedättää asemalla turistien rahoja minkä ehtivät. Bussi lähti tyhjillään, vaikka asemalle jäi vielä reilu kymmenen turistia odottamaan isoa bussia.
Matkan puolessa välissä kaarsimme taukopaikalle, jonka pihassa oli se meitä puoli tuntia ennemmin lähtenyt pikkubussi. Vai iso bussi on hidas... Taukopaikalla oli kuulemma ilmainen vessa, mutta sitten oli pakko ostaa jotain. Tölkki limsaa tai paikallisia sipsejä maksoi 5000 rieliä eli 1,25 dollaria, sikahintaista. Taas yksi rahastusvedätys.
Bussi kaarsi kolme tuntia Poipetista lähdön jälkeen noin viiden pintaan Siem Reapin pysäkille, jossa tuk tukit odottivat. Eräs kuskeista huikkasi, että kyyti on ilmainen, se kuulemma kuului Bangkokista ostetun lipun hintaan. Olimme olleet Bangkokin Khao Sanin pakettimatkalaisten bussissa. Meille koko lysti tuli omatoimisesti maksamaan 10 euroa naamaa kohden.
Todellisuudessa kyyti on ilmainen siksi, että tuk tuk -kuski saa rahaa jokaisesta majoittujasta, jonka se tuo tiettyyn majapaikkaan. Kuulemma 7 dollaria naamalta, jos netin tarinoita on uskominen.
Me mentiin myös tällä kyydillä ja otettiin huone sieltä, minne kuski meidät vei. Saatiin reissumme isoin ilmastoitu huone 14 dollarilla eli 12 eurolla. Ihan ookoo diili, halvemmalla oltaisiin saatu huone varmasti ei komissio-paikasta.
Rankin rajanylitys, helpommin pääsee lentämällä Kambodzaan. Jos päätät ylittää rajan maitse, varaudu runsaaseen säätöön. Pitkällä hermolla pärjää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti