Aina matkatoimistoissa asioidessa kannattaa kysellä mahdollisimman paljon. Useinkaan myyjät ei jaksa kertoa kaikkea. Nyt kysyin onko koko matkan sama bussi, vasta silloin myyjä kertoi, että bussi on tavallinen Thaimaan Udon Thaniin saakka, joten vasta sieltä on se VIP-bussi. Kyselin vielä kysyvätkö rajalla jatkolippua maasta pois, kun meillä ei ole sitä. Meillä on paluulippu Suomeen kolmen viikon päähän, mutta maitse saamme vain 15 päivää viisumia. Meidän on tarkoitus käydä vielä Kambodzan puolella ennen paluuta Suomeen. Eivät kuulemma kysele.
Tulimme matkatoimistolle iltapäivästä ja tuk tuk -kuski tuli noutamaan meidät hieman myöhässä. Hän ajoi meidät muutaman sadan metrin päähän Talat Saon bussiasemalle. Hän osti meille tiskiltä liput, antoi keltaiset tarrat rintaamme ja käski odottamaan penkillä nelisenkymmentä minuuttia. Bussi tulisi kuulemma laiturille.
 |
| Bussilipun arvo on reilu 2 euroa, mutta mihin tällä pääsee? |
Me jäätiin suut auki ihmettelemään. Kädessä oli lippu jonnekin, jonka määränpäätä ei edes lipussa lukenut ja mitä sitten? Ei mitään tietoa, riittäisikö lippu sillan yli Thaimaahan vai Udon Thaniin. Pian laiturille kaarsi Thaimaa-Laos-bussi, joka tyhjeni matkustajista. Tällä mentäisiin, kyljessä luki Udon Thani. Kuski lähti tauolle ja jäätiin odottamaan.
Sieltä sitten vartti ennen lipun lähtöaikaa bussia alettiin lastaamaan. Kukaan ei puhunut sanaakaan englantia ja me oltiin ainoat länsimaiset koko bussissa. Mutta hyvinhän se sujui.
Apukuski selitti rajamuodollisuudet ilmeisesti laon kielellä ja me seurattiin paikallisia. Ensin maksettiin maastapoistumisvero 40 bahtia eli noin euron ja sitten leimattiin passit ulos Laosista.
Taas hypättiin bussiin ja siirryttiin Friendship Bridge -sillan yli Thaimaan rajalle. Nyt otettiin myös omat matkatavarat eli rinkat bussin matkatavaratilasta läpivalaisuun. Tässä kohtaa jännitti, koska me oltiin ainoat valkonaamat. Jos rajaviranomaiset haluaa kysellä, me erotutaan massasta. Onneksi eivät kyselleet, vaan leimasivat suoraan sen 15 viisumipäivää.
Taas roudattiin rinkat bussiin ja kun kaikki oli päässeet rajan yli, bussi jatkoi rajakaupunki Nong Khaista tunnin verran etelään Udon Thaniin.
Bussi kaarsi Udon Thanin keskustassa bussiasemalle ja koska bussin ympärille pölähti tuk tuk -kuskien armeija, rupesin siinä kohtaa miettimään, lähteekö se jatkobussi edes tältä asemalta. Kysyin apukuskilta "Chiang Mai bus, here?" ja hän vain pyöritti päätään. Eli ei muuta kuin neuvottelemaan tuk tukia. Ei hajuakaan mitä, missä ja milloin. Kysyin vain "Chiang Mai bus?" Kuski nyökytteli heti ja ilmoitti hinnan. Tinkasin hinnan 50 bahtiin eli reiluun euroon naama.
Mulla ei ollut hajuakaan minne piti mennä tai monelta piti olla jossain. Piti vaan luottaa kuskiin. Meillä oli ainoastaan mukana laolaisen matkatoimiston kuitti, jossa luki Chiang Mai.
Kuski kaarsi muutaman kilometrin päähän pimeälle bussiasemalle, jossa oli yksi VIP-bussi ja valoa viereisessä toimistossa. Kävelin toimistoon ja näytin kuittia tädille. Sain kaksi lippua Chiang Maihin tunnin päästä lähtevään bussiin. Näin helppoa se olikin!
Söimme viereisessä muovituolipaikassa alle euron sapuskat ja nousimme bussiin. Saimme vielä bussissa eväät, kolme juomaa ja makeita syötäviä. Bussissa oli onneksi paksut peitot, ilmastointi pöhisi taas jäätävänä.
Etummaisissa penkeissä istui munkkeja ja me heti tokassa rivissä edestä. Oletan, että me siis saimme parhaimmat paikat heti munkkien jälkeen. Munkit istuvat yleensä thai-busseissa omilla paikoillaan takarivissä. Naiset eivät saa istua munkin vieressä tai koskettaa heitä.
Yö meni silmät kiinni, mutta kumpikaan ei saanut nukuttua silmällistäkään.
Saavuimme Chiang Maihin puoli seitsemän pintaan aamusta, aika lailla aikataulussa. Asemalla tuk tuk -kuski tarjosi 200 bahtin majoitusta eli viiden euron huonetta tuulettimella ja omalla suihkulla. Sopi ja ajelimme keskustaan majapaikkaan. Huone oli ihan jees, joten kävimme suoraan nukkumaan aamuseitsemän aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti