Kerran kuussa, täyden kuun aikaan, Ko Phanganilla juhlitaan täyden kuun juhlaa eli Full Moon Partya. Ko Phanganin saaren eteläkärki, Haad Rinin itäinen hiekkaranta on varattuna parhaimmillaan 30 000 juhlijalle.
|
Ranta kuvattuna pohjoisimmasta rantaravintolasta käsin, ilotulitteita ja valoja |
Rantaan on tuotu äänentoistolaitteita ja huikeita värivaloja, tanssilavoja, esityksiä ja muuta ohjelmaa. Jokainen rantabaari vetää omanlaistaan rantaklubia ja musiikkityylit vaihtelevat elektronisen tanssimusiikin eri genreissä helposta listamusiikista haastavampiin tyyleihin.
|
Tanssilava dj-lavan edessä pursuaa innokkaita miestanssijoita neon-värisissä topeissaan |
Hotellit ja hostellit vaativat majoittujia yleensä ottamaan neljä tai viisi yötä, joten bilepäiviä riittää myös ennen Full Moon Partya.
Ihmiset pukeutuvat neonväreihin ja koristelevat itsensä ihomaaleilla ja asiaan sopivilla UV-valossa hohkavilla koruilla, hatuilla ja nauhoilla. Useat maalaavat käsivarteensa oman maansa lipun, jotta voi helposti nähdä mistä maasta olet. Erityisesti tämä näytti olevan ruotsalaisten ja aussien suosiossa.
|
Full Moon Partyjä on juhlittu 80-luvun lopulta saakka |
Bileet alkavat jo illalla ja jatkuvat sunnuntaina aamupäivään, koko yön eri pisteiden dj:n soittaessa musiikkia. Juomina toimii the bucketit eli ämpärit, joihin jokainen valitsee lempijuomansa.
|
Paikalliset myyvät janoisille bucketeja - ämpäritolkulla |
Full Moon Partyt on vähän kuin suomalainen vappu - potenssiin kaksikymmentä. Tarkoitus on pelleillä, hölmöillä ja herätä seuraavana päivänä kaameaan kankkuseen. Jälkikäteen voi sitten miettiä, mitä sitä tulikaan tehtyä :)
|
Tanssilava ja sen koristeet |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti