Kunnon säätöä Pohjois-Thaimaasta Kambodzaan

Meillä ei ollut riittävästi viisumipäiviä oleskella Thaimaassa, joten oli pakko piipahtaa Kambodzan puolella. Olimme siis tulleet maitse Laosista Pohjois-Thaimaahan, joten saimme vain 14 päivää viisumia. Lentäen olisimme saaneet suoraan 30 päivää. Viikon jatkoviisumin olisi saanut maksamalla 50 eurolla per naama. Minusta kallis viikon viisumijatkosta. Lentoliput Laosin pääkaupungista Thaimaahan olisivat olleet noin 80 euroa per nassu.

Otimme Chiang Maista ensin yöjunan Bangkokiin. Kilometrejä on noin 700 ja matka-aika 12-15 tuntia. Jäimme Paista tullessamme Chiang Main juna-asemalla pois ja kävimme ostamassa liput samantien etelään. Saimme onneksi jo seuraavalle päivälle. Otimme kakkosluokkaan ilmastoituun vaunuun petipaikat, hinta oli noin 770 bahtia per henkilö eli vajaa 20 euroa.

Juna Chiang Mai - Bangkok

Juna lähti Chiang Maista kello 17 ja sen oli tarkoitus olla perillä Bangkokissa hieman ennen seitsemää seuraavana aamuna. Juna on alkumatkasta ensin tavallinen, ruokaa ja pikkusyötävää tarjoillaan istumapaikoille loosseihin. Kahdeksan jälkeen junahenkilökunta alkoi availemaan petejä, loossit muuntuivat nyt kerrossängyiksi.

Junaloossit muuntuvat kerrossangyiksi

Suosittelen yöjunia, niissä saa jopa nukuttua. Yläpedit ovat aavistuksen kapeampia, alapedit leveämpiä ja niissä on ikkuna. Länkkäreiden ehkä kannattaa ottaa alapedit, mutta kyllä sinne yläpetiinkin mahtuu. Molempien kerrosten eteen vedetään oma verho. Siellä voi kaikessa rauhassa lukea tai kuunnella musiikkia, valot ovat vaunussa koko yön päällä.

Juna saapui Bangkokiin reilu pari tuntia myöhässä, aamuyhdeksän jälkeen. Jäimme päärautatieasemalle aamukahville, jonka jälkeen suuntasimme muutama sata metriä asemalta majoittumaan Train Inn -nimiseen majapaikkan. Suosittelen, 5 minsaa kävellen asemalta. Meillä oli tarkoitus jatkaa aamujunalla kohti Kambodzan rajaa.

Aamujuna lähti jo 5.55 kohti rajaa. Siihen myytiin lippuja vain ennen lähtöä, ei siis etukäteen, joten heräsimme jo neljän jälkeen aamutoimille. Lippu maksoi vain 48 bahtia eli reilun euron kolmannen luokan vaunussa. Juna oli ääriään myöten täynnä paikallisia sekä muutamia reppureissaajia. Matka kestää vajaa kuusi tuntia, juna pysähtyy joka ikisellä pikkuasemalla.

Bangkokin juna-asema

Emme ottaneet bussia Bangkokista Kambodzaan, koska niissä on tosi paljon huijauksia ja säätöä. Netissä ja Lonely Planetissä on useita tarinoita näistä reissuista.

Rajanylitys itäisen Thaimaan Aranya Prathetista Kambodzan Poipetiin on vilkkain ylityspaikka, mutta myös karmein erilaisten huijausyritysten vuoksi. Mikäli aiot mennä maitse, tutustu ihmeessä etukäteen mahdollisiin huijauksiin.

Saavuttuamme hieman ennen puolta päivää Aranya Prathetin juna-asemalle, söimme ensin aseman viereisessä paikallisravintolassa parin euron paikallissapuskat. Tuk tuk -kuski odotti meitä sen aikaa ja heitti meidät kuusi kilometriä rajalle. Vähän ennen rajaa hän kääntyi erään talon takapihalle ja kaarsi jonkin sortin viisumitoimiston eteen, jonka sisällä näkyi parikymppisiä reppureissaajia. Toimistosta tuli nuori lipevän oloinen kaveri ja pyysi meitä sisälle. Olin lukenut huijauksesta netistä, joten emme nousseet kyydistä, sanoin tuk tuk -kuskille, että emme ole rajalla, vietkö sinne. Viisumimies yritti selittää, että tämä vie vain muutaman minuutin, mutta kieltäydyimme. Hän olisi todennäköisesti myynyt viisumeita ylihintaan, ties millä tekosyillä. Se me on tällä reissulla opittu, että moni myyjä valehtelee törkeästi päin naamaa saadakseen rahasi tai usein jotain olennaista jätetään kertomatta.

Onneksi tuk tuk -kuski lähti jatkamaan muutama sata metriä. Siinä oli selkeät, viralliset rajakyltit. Koko rajaseutu on kaaosta ja sekava, siellä saa olla tarkkana minne rakennukseen pitää mennä. Wikitravelistä löytyy hyvät ohjeet sekä jopa kartta rajanylityspaikasta. Eri rakennukset ovat muutaman sadan metrin päässä toisistaan.

Jonotimme parisenkymmentä minuuttia passijonossa ja saimme leimat Thaimaasta ulos. Kävelimme sillan yli Kambodzan puolelle kasinoalueelle, tässä kohtaa meitä lähestyi siististipukeutunut kauluspaitainen nuorimies. Hän kyseli mistä ollaan ja minne ollaan menossa. Heti varuillaolo käynnistyi. Hän ohjasi meitä viisumitoimistoon.

Kambodzan viisumitoimisto sijaitsee heti suuren portin oikealla puolella. Opasteita ei juuri ollut, joten onneksi olin katsonut rakennukset etukäteen netistä. Tarkastin vielä toimistossa puhelimeen tallennetusta kartasta, että ollaan oikeassa rakennuksessa. Trust no one, hyvä sääntö reissatessa. Pääsääntöisesti kaikki jutustelijat haluaa sun rahat.

Sisällä toimistossa oli luukku, josta haettiin Visa on Arrival -viisumia, eli rajalta anottavaa viisumia. Aulassa pyöri useampi virkapukuinen viisumivirkailija sekä pari reppureissaajaa.

Täytimme viisumihakemuksen, kaivoin 20 dollaria sekä yhden passikuvan hakemuksen liitteeksi. Jännitti kovasti, sillä kuva ei ollut oikean kokoinen ja muutenkin tässä kohtaa voi olla kaikennäköistä säätöä. Pian koppakakkipäinen virkailija pyysi tiukkaan sävyyn 100 bahtia. Ensireaktiona tyhmänä kysyin "mitä", kunnes tajusin sen olevan voitelurahaa. Mulla ei ollut pokkaa kieltäytyä, joten löin herralle kiltisti käteen setelin. Setä sanoi saman Petelle ja käski meidän mennä istumaan. Reilun minuutin päästä saimme passit takaisin 30 päivän viisumilla. Voitelurahasta olisi voinut kieltäytyä, mutta veikkaan että virkailijat olisivat odotuttaneet meitä.

Sitten kävelimme koko kasinoalueen läpi muutama sata metriä viralliselle rajanylityskopille. Kauluspaitainen mies taas jututti meitä lisää ja opasti, että heti tämän toimiston jälkeen on ilmainen bussikuljetus linja-autoasemalle. Siinä kohtaa valkeni, että mies on siis bussifirman myyjä, joka opastaa turisteja edustamansa firman luukulle. Olin lukenut myös tästä huijauksesta netistä. Kyselin lipun hintaa ja aikatauluja mieheltä. Meidän olisi pakko käyttää tätä firmaa.

Maahantulotoimistossa jonotettiin taas parisenkymmentä minuuttia maahantuloleimaa. Nyt ei vaadittu mitään lisämaksua.

Bussihuijaus toimii niin, että vain yksi firma ajaa busseja päivällä, kun turistit liikkuvat. Muut bussit menevät aamusta ja illasta. Huijarifirma on maksanut jollekin tai pelotellut muut toimijat pois. Kambodza on reissumme korruptoitunein maa. Bussiasema ei ole mikään oikea bussiasema, vaan turisteille tehty rahanvedätyspaikka. Sinne saa ilmaisen kuljetuksen 6 kilsan päähän, mutta sieltä ei enää pääse pois.

Normaalisti bussilippu Poipetistä Siem Reapiin maksaisi muilla firmoilla 4-5 dollaria, tämä bussifirma veloittaa 9 dollaria. Kun me tultiin aseman luukulle, firman myyntiedustaja yritti saada minua vaihtamaan Thaimaan bahteja Kambodzan rieleiksi, mutta kieltäydyin, sillä olin lukenut tästä huijauksesta netistä. He vaihtavat rahaa surkealla kurssilla, niin että siitä häviää parisenkymmentä prosenttia. Mies yritti selittää minulle, että rieleillä hinnat ovat kuulemma edullisempia, kuin dollareilla maksettaessa. Just just...

Heillä oli myynnissä 9 dollarilla bussilippu ja 10 dollarilla minivan-bussilippu. Minivan kuulemma lähtisi heti, iso bussi kuulemma parin tunnin päästä. Ostimme silti liput isoon bussiin ja ympärillämme pyörineet myyjät selkeästi suuttuivat, yksi selitti toiselle myyntimiehelle miten tyhmä turisti ei suostu maksamaan dollaria lisää. Naureskelin äijille, tämähän kuulosti vaan vedätykseltä saada lypsettyä lisädollareita tyhmiltä turisteilta. Suurin osa meidän ilmaisbussissa olleista meni tähän lankaan. Sanoimme myyjille, ettei meillä ole kiire ja he kertoivat meidän joutuvan odottamaan pitkään. Tosi pitkään.

Menimme penkille istumaan, kaivoin kirjan esiin ja vesipullon. Bussiterminaalissa oli ruokakojuja, rahanvaihtopiste ja bussilippujen myyntiluukku. Kaikki saman firman rahastusluukkuja.

Näyttää linja-autoasemalta, mutta on oudon tyhjä

Reilun viiden minuutin päästä yksi myyntimiehistä tuli kertomaan, että juuri nyt lähtisi minivan-bussi, jos maksaisimme ekstradollarit. Kieltäydyimme, meillä oli aikaa odottaa. Mies meinasi silminnähden hermostua, joten päätin vähän provosoida. Kysyin miksei lipussamme ole lainkaan aikaa, jolloin bussi lähtee. Siitä miehen pinna paloi, hän tiuskaisi jotain epämääräistä etten ymmärrä miksi ja lähti menemään. Hihittelin itsekseni, ettei meiltä tipu lisädollareita.

Mihin aikaan se meidän bussi lähtikään?

Meni vartti ja mies tuli tiuskaisemaan, että nyt meidän bussi on pihalla. Olimme odotelleet vain puolisen tuntia. Siellä oli iso 40-hengen bussi, jossa oli reilu kymmenen matkustajaa. Se lähti kohti Siem Reapiä tyhjillään. Koko bussijuttu oli siis ihan huijausta, tyypit yrittää vedättää asemalla turistien rahoja minkä ehtivät. Bussi lähti tyhjillään, vaikka asemalle jäi vielä reilu kymmenen turistia odottamaan isoa bussia.

Matkan puolessa välissä kaarsimme taukopaikalle, jonka pihassa oli se meitä puoli tuntia ennemmin lähtenyt pikkubussi. Vai iso bussi on hidas... Taukopaikalla oli kuulemma ilmainen vessa, mutta sitten oli pakko ostaa jotain. Tölkki limsaa tai paikallisia sipsejä maksoi 5000 rieliä eli 1,25 dollaria, sikahintaista. Taas yksi rahastusvedätys.

Bussi kaarsi kolme tuntia Poipetista lähdön jälkeen noin viiden pintaan Siem Reapin pysäkille, jossa tuk tukit odottivat. Eräs kuskeista huikkasi, että kyyti on ilmainen, se kuulemma kuului Bangkokista ostetun lipun hintaan. Olimme olleet Bangkokin Khao Sanin pakettimatkalaisten bussissa. Meille koko lysti tuli omatoimisesti maksamaan 10 euroa naamaa kohden.

Todellisuudessa kyyti on ilmainen siksi, että tuk tuk -kuski saa rahaa jokaisesta majoittujasta, jonka se tuo tiettyyn majapaikkaan. Kuulemma 7 dollaria naamalta, jos netin tarinoita on uskominen.

Me mentiin myös tällä kyydillä ja otettiin huone sieltä, minne kuski meidät vei. Saatiin reissumme isoin ilmastoitu huone 14 dollarilla eli 12 eurolla. Ihan ookoo diili, halvemmalla oltaisiin saatu huone varmasti ei komissio-paikasta.

Rankin rajanylitys, helpommin pääsee lentämällä Kambodzaan. Jos päätät ylittää rajan maitse, varaudu runsaaseen säätöön. Pitkällä hermolla pärjää.

Pohjois-Thaimaa on sympaattinen

Olin kuullut Pohjois-Thaimaasta vain kehuja. Menimme Chiang Maihin, koska sieltä pääsee vuoristokylä Paihin.

Chiang Mai on pohjoisen suurin kaupunki, vajaa 200 000 asukasta. Kaupunki tuntuu melko pieneltä moneen Aasian suurkaupunkiin verrattuna. Suurin osa reissaajista tulee trekkaamaan eli tekemään vaelluksia pohjoisen maisemiin. Meillekin esiteltiin tosi mielenkiintoista reissua, mutta ei me oltu varauduttu semmoisiin. Lämpötilat ovat huhti-toukokuussa kovimmat, yli 35 astetta joka päivä.

Chiang Maissa on temppeleitä joka nurkalla

Trekkausreissu olisi maksanut reilun 100 euroa kolmelta päivältä, majoitus vuoristokylässä ja metsässä. Ohjelmassa oli mm. norsuratsastusta ja joessa bambulautalla etenemista. Hauskan kuuloinen setti.

Me taas oltiin kiinnostuttu hyvästä pohjoisen keittiöstä sekä kaupungista itsestään. Pohjois-Thaimaan ruuat ovat aavistuksen miedompia kuin eteläiset. Täytyy kyllä hehkuttaa taas thai-ruokaa, ehdottomasti koko reissumme parhaimmat makuelämykset löytyvät Thaimaasta. Keitot ja salaatit ovat mauiltaan huikeita, maut on niin syviä.

Wai-tervehdys portin pielessä

Chiagn Main katutaidetta

Chiang Maista ostimme 160 bahtilla eli 4 eurolla minivan-bussiliput Pain kylään. Pai on pieni, vain kolmen tuhannen asukkaan vuoristokylä. Pailla on maine boheemina ja hieman leppoisana paikkana. Siellä käy paljon aasialaisia turisteja sekä länsimaisia.

Oksupussit mukaan!  Luvassa 762 mutkaa ennen Chiang Maita

Tie Paihin on mutkainen, vuoristoon noustessa on 762 mutkaa. Matkapahoinvointia siis takuuvarmasti. Kolme tuntia pomppivaa kidutusta Chiang Maista minivan-bussilla. Molempiin suuntiin porukkaa oksensi bussissa, me säästyttiin onneksi siltä. Otettiin inkivääritabletit sen varalta.

Minivan-bussit kulkee hyvin Chiang Maihin

Saavuttuamme Paihin tykästyin siihen heti. Pieniä omaperäisiä puoteja, kahviloita ja ravintoloita. Maisemat kauniin vuoristoisia. Ei mitään syytä olla pitämättä paikasta. Ei kaikkien tyyliä, mutta ihan ehdottomasti kolahti meihin.

Löysimme kivan mökkimäisen bungalowin 300 bahtilla eli 7,5 eurolla, tuuletin ja oma kylppäri sekä terassi. Sattumalta se oli aivan keskustassa, joten joka paikkaan oli lyhyt matka kävellä.

Saatiin bungalowi 300 bahtiin eli 7,5 euroon yö.

Kävimme syömässä erilaisia ruokia, sattumalta söimme useamman reissumme parhaimmista ruuista Paissa. Ruoka tehdään ilmeisesti rakkaudella. Paissa oli jotain samaa kuin Balin Ubudissa, olisin voinut jäädä sinne asumaan pidemmäksi aikaa. Pai on enemmän mielentila.

Tulinen vihreä papaija-salaatti (green papaya salad)

Thaimaassa on vuoden lämpimin aika toukokuussa, juuri ennen sadekauden alkua. Kadulla näkynyt mittari vilahti useampana iltapäivänä yli 38 asteessa.

Vuokrasimme Paissa polkupyörät 40 bahtilla eli eurolla ja lähdimme katsastamaan vuoristoisia lähimaisemia, mutta jouduimme palaamaan takaisin liian porottavan auringon vuoksi. Mopon vuokraus olisi ollut myös todella halpaa, vain 100 bahtia eli 2,6 euroa.

Paissa on paljon kukkia

Pai oli meille pohjoisen helmi, tänne tulisin milloin vain uudelleen.

Pai sijaitsee pienen joen varrella, nyt joki oli matalalla

Leikkimökin tyylisiä värikkäitä pikkubungaloweja joen varrella

Pain ravintoloita

Pain kadut ovat hiljaisia ainakin toukokuussa

Mopon saa päiväksi vuokralle 100 bahtilla eli vain 2,5 eurolla

Paista löytyy hassuttelua ja söpöilyä

Pihat on jokapuolella laitettu näteiksi

Coffee in Love söpöilykahvila

Maisemat muistuttaa Laosia

Paissa on paljon söpöjä opasteita

Värikäs terassi Paissa

Rajanylitys bussilla Laos-Thaimaa

Ostettiin bussiliput Laosin pääkaupungista Vientianesta Pohjois-Thaimaan suurimpaan kaupunkiin Chiang Maihin. Lippuja myytiin kolmea erilaista, minivan-bussi, tavallinen bussi ja VIP-bussi. Thaimaassa ei ole lainkaan sleeper-busseja, VIP-busseissa on isot nojatuolimaiset istuimet. Lippujen hinta oli matkatomistossa 900, 1200 ja 1500 bahtia. Koska matkan pituus olisi noin 15 tuntia, päädyttiin kalleimpaan, 1500 bahtia on 380 000 kipiä eli reilu 38 euroa. Edes pieni mahis nukkua.

Aina matkatoimistoissa asioidessa kannattaa kysellä mahdollisimman paljon. Useinkaan myyjät ei jaksa kertoa kaikkea. Nyt kysyin onko koko matkan sama bussi, vasta silloin myyjä kertoi, että bussi on tavallinen Thaimaan Udon Thaniin saakka, joten vasta sieltä on se VIP-bussi. Kyselin vielä kysyvätkö rajalla jatkolippua maasta pois, kun meillä ei ole sitä. Meillä on paluulippu Suomeen kolmen viikon päähän, mutta maitse saamme vain 15 päivää viisumia. Meidän on tarkoitus käydä vielä Kambodzan puolella ennen paluuta Suomeen. Eivät kuulemma kysele.

Tulimme matkatoimistolle iltapäivästä ja tuk tuk -kuski tuli noutamaan meidät hieman myöhässä. Hän ajoi meidät muutaman sadan metrin päähän Talat Saon bussiasemalle. Hän osti meille tiskiltä liput, antoi keltaiset tarrat rintaamme ja käski odottamaan penkillä nelisenkymmentä minuuttia. Bussi tulisi kuulemma laiturille.

Bussilipun arvo on reilu 2 euroa, mutta mihin tällä pääsee?

Me jäätiin suut auki ihmettelemään. Kädessä oli lippu jonnekin, jonka määränpäätä ei edes lipussa lukenut ja mitä sitten? Ei mitään tietoa, riittäisikö lippu sillan yli Thaimaahan vai Udon Thaniin. Pian laiturille kaarsi Thaimaa-Laos-bussi, joka tyhjeni matkustajista. Tällä mentäisiin, kyljessä luki Udon Thani. Kuski lähti tauolle ja jäätiin odottamaan.

Sieltä sitten vartti ennen lipun lähtöaikaa bussia alettiin lastaamaan. Kukaan ei puhunut sanaakaan englantia ja me oltiin ainoat länsimaiset koko bussissa. Mutta hyvinhän se sujui.

Apukuski selitti rajamuodollisuudet ilmeisesti laon kielellä ja me seurattiin paikallisia. Ensin maksettiin maastapoistumisvero 40 bahtia eli noin euron ja sitten leimattiin passit ulos Laosista.

Taas hypättiin bussiin ja siirryttiin Friendship Bridge -sillan yli Thaimaan rajalle. Nyt otettiin myös omat matkatavarat eli rinkat bussin matkatavaratilasta läpivalaisuun. Tässä kohtaa jännitti, koska me oltiin ainoat valkonaamat. Jos rajaviranomaiset haluaa kysellä, me erotutaan massasta. Onneksi eivät kyselleet, vaan leimasivat suoraan sen 15 viisumipäivää.

Taas roudattiin rinkat bussiin ja kun kaikki oli päässeet rajan yli, bussi jatkoi rajakaupunki Nong Khaista tunnin verran etelään Udon Thaniin.

Bussi kaarsi Udon Thanin keskustassa bussiasemalle ja koska bussin ympärille pölähti tuk tuk -kuskien armeija, rupesin siinä kohtaa miettimään, lähteekö se jatkobussi edes tältä asemalta. Kysyin apukuskilta "Chiang Mai bus, here?" ja hän vain pyöritti päätään. Eli ei muuta kuin neuvottelemaan tuk tukia. Ei hajuakaan mitä, missä ja milloin. Kysyin vain "Chiang Mai bus?" Kuski nyökytteli heti ja ilmoitti hinnan. Tinkasin hinnan 50 bahtiin eli reiluun euroon naama.

Mulla ei ollut hajuakaan minne piti mennä tai monelta piti olla jossain. Piti vaan luottaa kuskiin. Meillä oli ainoastaan mukana laolaisen matkatoimiston kuitti, jossa luki Chiang Mai.

Kuski kaarsi muutaman kilometrin päähän pimeälle bussiasemalle, jossa oli yksi VIP-bussi ja valoa viereisessä toimistossa. Kävelin toimistoon ja näytin kuittia tädille. Sain kaksi lippua Chiang Maihin tunnin päästä lähtevään bussiin. Näin helppoa se olikin!

Söimme viereisessä muovituolipaikassa alle euron sapuskat ja nousimme bussiin. Saimme vielä bussissa eväät, kolme juomaa ja makeita syötäviä. Bussissa oli onneksi paksut peitot, ilmastointi pöhisi taas jäätävänä.

Etummaisissa penkeissä istui munkkeja ja me heti tokassa rivissä edestä. Oletan, että me siis saimme parhaimmat paikat heti munkkien jälkeen. Munkit istuvat yleensä thai-busseissa omilla paikoillaan takarivissä. Naiset eivät saa istua munkin vieressä tai koskettaa heitä.

Yö meni silmät kiinni, mutta kumpikaan ei saanut nukuttua silmällistäkään.

Saavuimme Chiang Maihin puoli seitsemän pintaan aamusta, aika lailla aikataulussa. Asemalla tuk tuk -kuski tarjosi 200 bahtin majoitusta eli viiden euron huonetta tuulettimella ja omalla suihkulla. Sopi ja ajelimme keskustaan majapaikkaan. Huone oli ihan jees, joten kävimme suoraan nukkumaan aamuseitsemän aikaan.

Reissutunnelmia neljän kuukauden jälkeen

Loppusuoralla ollaan. Kotiinpaluuseen on enää kaksi viikkoa ja takana on reilu neljä kuukautta reissaamista. Viimepäivinä on tullut mietittyä paljon omaa elämää ja reissua.

Viisi kuukautta tien päällä on yllättävän rankkaa. Tämähän tuntuu paikoin jo työltä. Mitä pidempään on ollut tien päällä, sen pidemmän palautumisen vaatii. Esimerkiksi koko päivän siirtyminen vaatii perään yhden huilipäivän, jona ei tehdä mitään kummempaa. Syö, roikkuu netissä tai lukee kirjaa.

Katse kohti horisonttia ja nokka kohti uusia seikkailuja!

En itse jaksaisi reissata pidempään. Minusta kolmisen kuukautta kerrallaan voisi olla hyvä reissutahti. Reissaamiseenkin väsähtää ja uusista paikoista ei enää jaksa innostua samaan tahtiin kuin aiemmin. "Ai temppeli, onhan noita jo nähty. Hiekkaranta, mmm joo."

Suosittelen lukemaan yhden matkaajan kokemuksen reissuväsymyksestä :). Tunnistan niin hyvin tämän olotilan.

Olen oppinut paljon myös itsestä matkailijana. En pidä turistirysistä, high seasonin ryysiksistä tai aggressiivisista myyjistä. Pidän aidoista paikallisista paikoista, pikkupaikkakunnista ja rehellisyydestä.

Suomalaisilla on hyvä maine travellereiden keskuudessa. Me olemme nöyriä, ystävällisiä ja tutustumme vierailemaamme kulttuuriin.

Olen monta kertaa ollut kiitollinen suomalaisuudestani. Meillä on ilmainen koulutus ja lähes ilmainen terveydenhuolto. Esimerkiksi Laosissa törmäsi useampaan tarinaan pommionnettomuuksien yhteydessä, että paikallisessa sairaalassa ei ollut edes verta tai happea paikallisille.

Täältä ulkomailta katsottuna suomalainen uutisointi on valitettavan negatiivista. Meillä on asiat niin hyvällä mallilla moneen muuhun verrattuna ja silti esimerkiksi kotipaikkakuntani lehti julkaisee kaiken mahdollisen kähinän ja nahinan, mitä kaupungissa tapahtuu. Voisiko sen jättää pois ja keskittyä oikeasti merkityksellisiin tai positiivisiin kaupunkitapahtumiin.

Se, että olen voinut olla vuorotteluvapaalla toisella puolella maailmaa, on jo jotain huikean hienoa. Olen erittäin etuoikeutettu. Moni paikallinen kommentoikin pitkää reissua "you are so lucky".

Läheisten ja ystävien merkitys korostuu toisella puolella maailmaa. Vaikka Skypellä voi soitella milloin vaan ja Facebookista katsella kuulumisia, on ikävä kova. Onneksi pian näkee kaikki mahtavat ihmiset Suomessa.

Peace & Love mussukat

Iso ikävä on myös ruisleipää, kylmää maitoa, suomalaista kotiruokaa, irtokarkkia, suodatinkahvia, kirjastoa, suomalaisia aikakaus- ja sanomalehtiä, grillausta...

Paljon ajatuksia pyörii vielä reissun päätyttyä, siitä olen varma. Mahtava reissu on ollut ja ehdottomasti oikea ratkaisu oli lähteä. Tätä muistellaan kiikkutuolissa hymyssä suin.

Laosin hintataso

Laos on Kaakkois-Aasian reissullamme vähiten kehittynyt. Turistit eivät vahingossa eksy Laosiin, vaan tietävät miksi tulevat maahan. Laos ei ollut alunperin alkuperäisessä reittisuunnitelmassamme, mutta lisäsimme sen listalle kesken reissun.

Laosin parasta antia on luonto ja aitous. Palveluja on hyvin saatavilla, majoitusta ja matkatoimistoja löytyy hyvin. Ihmiset ovat minusta ujoja ja moni ei osaa englantia, mutta he ovat äärettömän ystävällisiä ja iloisia.

Hintataso on aavistuksen korkeampi, kuin olettaisi. Laos tuo paljon naapurimaista elintarvikkeita ja tavaroita. Esimerkiksi ravintolassa voi olla tarjolla thaimaalaista Singhan kivennäisvettä tai Spy-juomamiksereitä.

Sipsipussitarjontaa turisteille Luang Prabangin pääkadulla

Pääkaupunki Vientiane ja Luang Prabang ovat kalleimmat paikat, muualla on edullisempaa. Silti ne mahtuvat hyvin reppureissaajabudjettiin, kun katsoo etukäteen ravintolan hintatason ja kyselee halpaa majoitusta. Hinta-laatusuhde on aavistuksen huonompi naapurimaiden vastaaviin verrattuna, mutta kympistä ylöspäin saa jo ihan asiallisia huoneita.

Kanelipulla ja ruotsalaista kahvia, Scandinavian Bakery, Luang Prabang

Laosissa ison 0,64 l paikallisen erinomaisen oluen Beer Laon saa yleensä eurolla, samoin sen maksaa tuoreista hedelmistä tehty smoothie. Puolentoista litran vesipullo on noin 0,5 euroa. Paikallinen lao lao -viski on halpaa, euron pintaan lähtee.

Beer Lao, iso pullo ravintolassa on euron.

Ruokaa saa eurollakin, länsimaisista annoksista joutuu maksamaan muutaman euron. Turistikohteissa on tosi kivoja kahviloita, oma suosikkini on eettinen ja ah-niin-mahtava Joma Bakery Cafe. Lao-kahvi on mielettömän hyvää ja vahvaa, monesti paikallisesti viljeltyä papua.

Joma Bakery Cafe, Luang Prabang

Aamupalatortilla, jossa korianteri maistuu, Joma Bakery Cafe

Tavaroita saattaa olla huonommin saatavilla kuin naapurimaissa. Peruskemppaa löytyy kyllä yleensä Thaimaasta tuotuna, mutta esimerkiksi apteekista ei saanut paikan päältä Malarone-malarialääkettä. Sieltä sai ainoastaan Maraquine-tabletteja (250 mg klorokiinia), joille paikallinen malariahyttynen on resistoitunut jo vuosikymmeniä sitten. Tuo siis erikoisemmat lääkkeet ja muut tuotteet muualta!

 Paikallista ruokaa, laap. Paistettua jauhettua lihaa tuoreilla yrteillä.

Puolipäiväretkiä saa muutamalla eurolla. Parin tai kolmen päivän trekkaukset ovat satasen hujakoilla. Huomaa myös, että Laosin buddhalaistemppeleihin on sisäänpääsymaksu, toisin kuin Thaimaassa. Se on eurosta kahteen per temppelualue. Ilmeisesti tästä syystä temppelit ovat erittäin hyvässä kunnossa ja nähtävyytenä hulppeita.

Pyykinpesu oli yleensä 10 000 kipiä eli euron kilo.

Laosista puhelut Soneralla Suomeen noin 3 euroa minuutti, vastaanotto noin 1,7 euroa ja tekstarit vakion 0,29 euroa.

Langattomia nettejä löytyy majapaikoista ja joistain kahviloista sekä ravintoloista. Yhteyden laatu ja nopeus on huono. Myös nettipaikoissa on yllättävän huonot yhteydet sekä koneet voi olla päivittämättä pitkältä ajalta. Netti maksaa euron molemmin puolin tunti.

Synttäreideni kunniaksi otettiin vähän parempi huone Luang Prabangissa, noin 20 euroa yöltä.
Normaalisti meillä oli noin 10 euron huone.

30-päivän viisumi rajalta maksaa suomalaiselle 35 dollaria ja mahdolliset lisämaksut päälle. Maasta poistuttaessa maksetaan maastapoistumisvero 10 000 kipiä eli euron per naama. Ainakin Thaimaan rajalla se pyydettiin bahteissa, 40 bahtia.

Automaattinostot tulevat Laosissa kalliiksi, sillä maksiminosto on yleensä miljoona kipiä eli vain sata euroa. Vientianesta eli Laosin pääkaupungista löysin yhden automaatin, josta sai kerralla kaksi miljoonaa eli pari sataa euroa. Ajantasaisen tiedon automaateista löytää WikiTravelista. Jokaisen automaattinoston yhteydessä menee paikalliselle pankille 20 000 kipiä eli kahden euron veloitus. Muista, että Laosin valuuttaa kipejä ei vaihdeta maan ulkopuolella, vaihda rahasi ennen maasta poistumista muuksi valuutaksi.

Smoothiet euron ja hedelmäsalaatit kaksi euroa, Noy's Fruit Heaven.

Porkkanakakkua reilulla eurolla, Joma Bakery Cafe

Tex mex -salaattia, nachoja ja papu-salsaa, Joma Bakery Cafe

Vientiane on pieni pääkaupunki

Matkasimme Laosin pääkaupunkiin Vientianeen Phonsavanista yöbussilla. Sleeper-bussi oli hyvin samantyyppinen, kuin Vietnamin vastaavat, yksittäisiä nukkumapetejä kolmessa rivissä. Nämä olivat vielä aavistuksen lyhyempiä, kuin Vietnamissa. Minulla, 164 senttiä pitkällä, jalat mahtuivat juuri ja juuri suoraksi. Aasialaiset on niin pieniä ja siroja, että täällä tuntee itsensä jättiläiseksi.

Bussi Vientianeen ei sisällä sanaakaan englanninkielistä tekstiä :)

Luin vasta jälkikäteen ulkoministeriön matkustustiedotteista, että yömatkaamista tulisi Laosissa välttää. Ymmärrän sen hyvin, vuoristotiet on tosi kapeita ja huonossa kunnossa sekä siellä ei yleensä kännykkäverkkoa ole. Autojen jarrut ja renkaat työskentelevät äärioloissa. Jos jotain sattuisi, siellä oltaisi... Ja tosiaan kunnon sairaalahoitoa saa vasta Thaimaan puolella Bangkokista.

Saavuimme Vientianeen aamukuuden pintaan, auringon noustessa. Silti bussiasemalla oli jo täysi tohina. Kaakkois-Aasiassa bussiasemat sijaitsevat lähes aina muutaman kilometrin keskustasta ja niitä on useita. Niin nytkin. Ei muuta, kuin neuvottelemaan kyytiä keskustaan eteläiseltä bussiasemalta.

Songtao-kuski pyysi ensin 30 000 kipiä eli 3 euroa per naama keskustaan, mutta kun kieltäydyimme, hinta tippui 20 000 kipiin eli 2 euroon. Hinta oli muka sama kuin paikallisilla, epäilen kuitenkin suuresti.

Vaeltelimme hetken keskustan hiljaisilla kaduilla ja päädyimme guesthouseen, joka oli sivukadulla. Huone oli aika kauhea, mutta otettiin se silti, jotta päästiin nukkumaan. Bussissa nukkuminen ei ollut taas onnistunut.

Vientiane ei tuntunut pätkääkään pääkaupungilta. Se on täynnä parikerroksista taloa ja palvelut ovat muutaman kadun varrella. Turistit ovat pääosin reppureissaajia.

Hedelmäinen aamupala Noyas Fruit Heaven

Hedelmätiski Noyas Fruit Heaven

Hirveästi Vientianessa ei ole myöskään tekemistä, ruokapaikkoja ja kahviloita. Temppeleitä on tullut jo nähtyä riittämiin. Joen varrella on iltaisin kivat iltamarkkinat, sieltä saa mm. laolaisia käsitöitä. Toukokuussa Vientiane on äärettömän kuuma, lämpötila huiteli +35 asteen hujakoilla. Sadekausi pitäisi olla aluillaan, muutamia kuuroja tuli ja yöukkosia piipahti.

Vaihdoimme ekan yön jälkeen majapaikkaa siistimpään, yön hinta oli kahden hengen huoneesta 120 000 kipiä eli reilu 12 euroa.

Käytiin katsomassa yhtenä päivän paikallinen kansallismuseo, joka oli kyllä vähän pettymys. Se oli turhan täynnä tavaraa. Paras nähtävyys oli erittäin hyvä näyttely sodasta ja sen vaikutuksista Laosiin Cope Centerissä. Cope Centeriä suosittelen!

Vientianesta on erinomaiset kulkuyhteydet lähes mihin tahansa. Kaupunki sijaitsee periaatteessa kilometrin päässä Thaimaasta, kun Mekong-joen toisella puolella on Thaimaa. Todellisuudessa se rajanylityspaikka on reilu parikyt kilometriä kaupungista Friendship Bridge -sillan kautta Ngon Khain kaupunkiin Thaimaahan.

Me ostettiin Peten kanssa bussilippu Pohjois-Thaimaahan Chiang Maihin ja reissukaverimme Niina jatkoi lentoteitse Thaimaan pääkaupunkiin Bangkokiin.

Veikkaan, että Vientiane tulee muuttumaan rajusti vuosien saatossa. Se on vielä pikkukaupunki ja varmasti kasvaa hurjasti, kun maahan tulee vaurautta. Nyt pääkaupungista löytyi vain pari länsimaista ketjuravintolaa, mutta tilanne muuttunee vielä.

Temppeleitä riittää

Presidentin palatsi, very French

Black Stupa eli That Dam

Parempaa bisnestä viinakaupalle, toivottaa Ganesha

Gekkoja lämmittelemässä iltaseinällä

Salainen sota Laosissa

Phonsavan on erinomainen paikka tutustua Secret Wariin eli salaiseen sotaan.

Vietnamin sodan yhteydessä Yhdysvallat pommitti raskaasti myös Laosia ja Kambodzaa vuosina 1964 - 1973. Laosia ilmapommitettiin 580 344 ilmalennon verran, enemmän kuin Vietnamia. Laos on yhä maailman eniten ilmapommitettu valtio suhteessa väkilukuun. Yhdysvallat myönsi vasta jälkikäteen Laosin pommitukset, siitä nimitys.

Punainen piste merkitsee pommitusta

Pommeja pudotettiin 260 miljoonaa. Arviolta noin 30 % pommeista, ehkä noin 80 miljoonaa pommia jäi räjähtämättä.

Yhdysvallat käytti paljon rypälepommia eli iso pommi tiputetaan koneesta ja sen ulkokuori halkeaa puoliksi ilmassa. Sen sisällä voi olla jopa 680 tennispalloa pienempää pommia, jotka leviävät isolle alueelle maastoon. Jos pienempi pommi tippuu vaikka saviseen riisipeltoon tai puuhun, se jää helposti räjähtämättä. Yksi pommi voi tappaa jopa 30 metrin säteeltä.

Metallisen kuoren sisältä löytyy rypälepommeja

Laos on edelleen itäisiltä osin siivoamatta pommeista. Siivous on hidasta ja nykyvauhdilla kestää vielä sata vuotta siivota maa turvalliseksi.

Näimme koskettavan tunnin dokumentin Bombies eräässä ravintolassa Phonsavanissa. Se kertoo pommitusten vaikutuksista vielä nykypäivänä Laosissa. Kyyneleet nousivat pakosta silmiin. Sen löytää myös ilmaisena netistä.

Iso osa pommionnettomuuksista tapahtuu nykyään lapsille ja maanviljelijöille. Pommeja nousee yhä maan uumenista.

Paikalliset keräävät metalliromua, koska siitä maksetaan paikallisen mittapuun mukaan hyvin, 10 - 20 senttiä kilolta.

Metalliromua maan uumenista

Paikalliset myös uusiokäyttävät metallia sulattamalla sitä ja tekemällä siitä mm. lusikoita ja muuta pienesineistöä. Me ostimme pullonavaajan.

Phonsavanissa voi tutustua myös brittiläisen Mines Advisory Groupin toimintaan. He siivoavat maastoa räjähtämättömistä pommeista.

Pääkaupungissa Vientianessa on myös erinomainen näyttely Cope Centerin tiloissa sodasta.

Cope Center, Laosin pääkaupunki Vientiane

Vaikka maalla on näin raju lähihistoria, ovat laolaiset ihmiset minusta reissumme aidointa ja iloisinta väkeä. Tälle maalle toivoo vain kaikkea hyvää.

Jalkaproteesi voi auttaa vammautuneen takaisin yhteiskuntaan, Cope Center