Päätimme piipahtaa kolme yötä Senggigissä, Lombokin länsirannikolla. Yritimme ostaa laivaliput Perama-nimisen firman toimistolta, heidän laivansa menee suoraan Senggigiin hintaan 100 000 rupiaa eli 8 euroa. Toimistossa ei kuitenkaan ollut myyjää, joten huomasimme lähes vastapäätä matkatoimiston, jossa lipun hinta oli 75 000 eli noin 6 euroa.
Ostimme meno-paluuliput, vasta sen jälkeen rupesin miettimään, että oliko se satama sittenkin Lombokilla se yleisen veneen satama. Tarkistin, kyllä sehän se. Eli meille myytiin liput yleiseen veneeseen ja liityntäkuljetus Senggigiin. Olisi sittenkin pitänyt ostaa vain yhdensuuntainen lippu...
 |
| Laivalippu Bangsaliin |
Olin lukenut, että Bangsalin satama on yksi ärsyttävimmistä satamista, kun koko ajan joku roikkuu ympärillä kauppaamassa jotain. Lonely Planetissä oli kehoitettu sen vuoksi valitsemaan joku muu satama.
No, ei siinä mitään. Pitää vaan asennoitua huutelijoihin. Aamusta menimme matkatoimiston eteen kahdeksaksi ja varmistin vielä, että satama on Bangsal ja meitä on siellä vastassa bussi. Kysyin vielä erikseen, onko bussi minivan vai iso bussi. Matkatoimiston tyyppi sanoi iso bussi.
Yleinen laiva eli public boat on siis vene, jolla paikalliset liikkuvat. Lipun hinta on 10 000 rupiaa eli 0,8 euroa. Ongelmana on, että Bangsalin satamassa eli ole mitään julkista liikennettä siitä eteenpäin.
Laiva tuli satamaan ja ennenkuin edes sain jalkaani maahan, ympärillä pyöri miehiä huutelemassa "show me your ticket". Satamaan ei tule autoja, vaan se on täynnä cidomo-kuskeja eli hevosvaunukuskeja, jotka kuskaavat turisteja siitä eteenpäin ja rahastavat ihan reippaita hintoja.
Satamasta on kuulemma muutama sata metriä eteenpäin portti, jonka ulkopuolella autot ovat. Me lähdettiin Peten kanssa kävelemään tielle, jonne myös cidomo-kuskit lähtivät.
Muutaman sadan metrin päässä oli parkkis, joka oli täynnä minivan-busseja. Koska siinä ei ollut yhtään isoa bussia, emmekä olleet kävelleet vielä portista, jatkoimme matkaa eteenpäin. Muutaman sadan metrin jälkeen tuli iso portti, jonka edessä oli taas cidomo-kuskeja. Pete kysyi kuskeilta bussiasemaa ja Senggigi, jolloin kuskit viittilöivät oikealle. Risteyksestä pääsi kolmeen suuntaan.
Kuvittelimme siis löytävämme bussiaseman. Kävelimme vajaan kilsan, mutta mitään ei näkynyt. Maalla oltiin selvästi, kun lapset huutelivat hello tienposkilta.
Tultiin siihen tulokseen, että meidät oli neuvottu väärään paikkaan. Neuvojat olivat ymmärtäneet ehkä sanan Senggigi. Se on tien suunnassa.
Eipä siinä muuta, kuin samaa reittiä takaisin. Mulla kiehahti siinä kohtaa yli ja vedin riisipeltojen äärellä vartin kiroilumonologin. Tajusin hyvin, että se meidän bussi ei jää odottamaan, vaan on jo lähtenyt.
Palattiin siis ensin portille ja siitä sitten puolisen kilsaa sinne minivan-parkille. Siinä pyöri jotain kuskeja, jotka sitten vahvistivat meidän minivan-bussin jo lähteneen.
Onneksi siinä vastapäätä oli kahvila, josta huikattiin meille, että tulkaa huilimaan. He pyörittelivät päätään meidän tilanteelle. Vaihtoehdot olivat joko jäädä Bangsalin kylään, seuraavana päivänä menisi uusi bussi. Toinen vaihtari olisi ostaa taksikyyti Senggigiin tai palata Gili T:lle. Pete kävi kyselemässä taksien hintoja parkkiksella, ketään ei huvittanut lähteä, kun pyyntihinta oli 300 000 rupiaa reilun puolen tunnin matkasta. Toinen pyysi 150 000 rupiaa eli 12 euroa.
Minä neuvottelin sillä välin kahvilassa istuvan vanhemman miehen kanssa. Hän pyysi ensin 100 000, lopulta oltiin hinnassa 70 000. Samoin, että kysyn mieheltäni asiaa ja kun Pete tuli takaisin, hän tarjosi kuskille 60 000 eli vajaa 5 euroa. Kaupat tuli ja taksi kohti Senggigiä!
 |
| Satama on kaunis, Bangsal on sivummalla |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti